Hae
Karla Kivimäki

Imetyksen lopetus (ja muita viimeaikojen kuulumisia)

Moikka taas, pitkästä aikaa! Miten minusta tuntuu, että nykyään aina postaukseni alkaa samalla kaavalla? Heh, viimeikoina on rehellisesti sanottuna ollut todella kiireistä, eikä blogille ole meinannut millään löytyä aikaa. Nyt kuitenkin ajattelin hetkeksi ihtahtaa ja kirjoittaa ajatuksia alas. Okei, myönnettäköön, että kirjoitusintoon vaikuttaa nyt myös se, että minulla on äitini MacBook lainassa ja tällä on ihana kirjoittaa. Oma tietokoneeni kun on sellainen Lenovon melko halvimmasta päästä, mikä ei ehkä kaikista nopein ole ja siitä puuttuu osa näppäimistäkin, kiitos lasteni.

Kuten sanoin, kiirettä on pitänyt ja viimeaikoina on tapahtunut paljon… Meidän lapset aloitti tuossa vajaa pari kuukautta sitten päiväkodin, sitten lopetin imetyksen, tässä on tullut perustettua podcast (joka julkaistiin eilen!) sekä myös olen parhaillani pystyttämässä yhtä uutta yritystä. Tähän päälle toki espanjan open työt on pitänyt kiireisenä. Yrityksen perustuksesta kerron varmasti sitten jahka virallisen lanseerauksen aika on, mutta tänään ajattelin kirjoittaa imetyksen lopetuksesta ja antaa omat vinkkini siihen. Podcastistakin tulette vielä kuulemaan paremmin erillisen postauksen merkeissä, mutta jos kiinnostaa, sen löytää Spotifystä nimellä Las Primas Géminis.

Päätös imetyksen lopetuksesta

Minä kun en ole luonteeltani oikeen mikään jahkailija, enkä myöskään suunnittele asioita kauheen pitkään, niin imetyksen lopettaminenkin tapahtui aika yllättäen. Yksi päivä vaan mitta tuli täyteen, vaikka imetystaival olikin minusta ihana. Esikoista imetin aikanaan 1v 4kk ja nyt kuopusta 1v 2kk. Minulle oli aina itsestäänselvää, että haluan imettää jos vain mahdollista, mutta en kuitenkaan ole mikään imetysfanaatikko ollut. Imetys oli ihanaa siihen saakka, kunnes ei enää ollut. Meidän nukkumaanmeno ja yöt oli ollut pitkään jo ihan kamalia, juurikin tuon imetyksen takia. Noel heräsi lähemmän kymmenen kertaa yön aikana tissille. Iltaisin nukkumaanmeno oli yhtä pelleilyä ja tisseillä leikkimistä, puremista ja pelleilyä. Hermot meinasi palaa joka ikinen ilta ja imetys alkoi pikku hiljaa muuttua ihanasta ahdistavaksi.

Lopulta yksi päivä väsyneenä ja kyllästyneenä tein päätöksen että nyt loppui. Ja vastoin kaikkia kehotuksia, se imetys loppui kuin seinään.

Ensimmäisinä aamuina kyllä väsytti yölliset huudot.

Ajatus imetyksen lopetusta tuntui haikealle, mutta heti päätöksen tehtyäni en ole kokenut hetkeäkään haikeutta

Hieman ennen lopetusta kerkesin jo hieman mietiskellä, että pitäisikö lopettaa vai ei, mutta ajatus tuntui todella haikelta. Olen sitä mieltä, että lapsilukumme on nyt melko varmasti täynnä ja tämä oli viimeinen imetys. Kuitenkin, vaikka ajattelin lopetuksen olevan haikeaa, ei se ole tuntunut siltä hetkeäkään päätöksen teon jälkeen. Voisin jopa sanoa, että päin vastoin. Myös läheisyyden hetket Noelin kanssa on parantuneet, sillä imetys oli jo pitkään vain sellaista levotonta kiemurtelua ja pelleilyä siinä tissillä, kun taas nyt niiden levottomien tissihetkien tilalle on tullut ihania pitkiä haleja ja sylittelyjä.

Sen lisäksi, että sain puremisen ja paitani repisimisen tilalle ihania haleja ja rauhallisia sylihetkiä, sain myös yöuneni takaisin. Lisäksi Noelista on tullut oikeen suursyömäri, siis syö oikeasti varmaan viisi kertaa enemmän kun meidän kolmevuotias. Imetyksen aikaan ei lähes mikään kiinteä ruoka maittanut paria lusikallista enemmän, mutta kas kummaa kuinka nyt jätkä syö ihan kaikkea, kasvikset mukaan lukien! Loppujen lopuksi imetys toi niin paljon hyvää, ettei siitä edes voisi kokea haikeutta.

Mutta miksi äkillinen lopetus pikkuhiljaa vähentämisen sijaan?

Tiedän, että mm. imetyksen tuen sivuilla suositellaan imetyksen vähentämistä pikkuhiljaa, jos vain mahdollista. Kuitenkin, aina kannattaa hieman miettiä, mikä keino juuri sinulle ja lapsellesi on paras, toki muistaen kuitenkin että terveys ja hyvinvointi edellä.

Minä en rehellisesti sanottuna tiedä, miten olisin esim. niistä about kymmenestä yöimetyksestä lähtenyt vähentämään kertoja yksi kerralla.. Järkihän siinä varmaan olisi mennyt ennen, kuin imetys oltaisiin saatu päätökseen. Toki, olenhan luonteeltani melko kärsimätön, niin tuntui se vaan siinä totaalisen kypsyyden ja väsymyksen tilassa aika pitkältä ajalta miettiä, että lopetusprosessi kestäisi vaikka vielä pari kk. Enkä rehellisesti sanottuna kadu, että tein tämän omalla tavallani. Kaksi enimmäistä yötä oli kamalia, mutta sitten se alkoi helottamaan. Jaksoin ne ensimmäiset yöt sillä voimalla, että tiesin pian helpottavan. Olin meinaan kysellyt asiasta instagramini puolella ja saanut paljon kannustavia viestejä ja kokemuksia aiheen tiimoilta. Ilman muiden kertomuksia kokemuksistaan en varmaan olisi uskaltanut tehdä päätöstä yhtä helposti.

Imetyksen lopetus rankkaa myös mielelle ja keholle

Ensimmäiset päivät oli rankkoja niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Öiset huudot piti päivällä olotilan väsyneenä, maitoa täynnä olevat rinnat olivat todella kipeät. Oloni oli myös hieman kuumeinen, vaikka ei minulla kuumetta ollut. Mielessä myllersi ja olin itkuinen ja herkkä. Tottakai myös kärsin ja koin huonoa omaatuntoa, kun katsoin itkevää lastani. Minä olin nyt häneltä vienyt sen rakkaan ja ihanan tisulin, enkä enää onnistunut lohduttamaan häntä sillä aina niin varmalla keinolla, eli sillä tissillä.

Sanotaanko, että jo muutaman yän jälkeen tilanne alkoi normalisoitua, kaikin puolin. Viikon jälkeen yöt taisivat alkaa olla jo aika kokonaisia ja nyt tosiaan kun lopetuksesta on hieman yli kuukasi, nukkuu poika todella hyvin, syö hyvin ja myös me muut nukumme hyvin. Tissini muuttuivat roikkuviksi pieniksi nahkapusseiksi, mutta mitäpä tuosta. Kävin kuitenkin ehostamassa itseäni hieman tuon imetyksen lopetuksen kunniaksi, nimittäin laitatin kulmat kuntoon! Microbladingiä kun ei voi imetyksen aikana ottaa, niin jahka oli kuukakuden päivät lopetuksesta kulunut, suuntasin ”korjauttamaan” kulmani.

Uusi jakso elämässä

Niin, nyt on sitten virallisesti tietty aikakausi loppunut. Edellinen imetys loppui minun ollessani jo kuopuksesta raskaana, joten onhan kehoni tässä jo monta vuotta käynyt läpi isoja muutoksia ja tarjonnut lapsilleni kasvupaikan ja ravinnon. Raskaus ja imetys on kauniita asioita, mutta olen helpottunut, että se on takana päin. Olen myös todella kiitollinen molempien lasteni upeista imetystaivalista. <3

Loppuun vielä lista, miten toimimme:
  • Öisin, kun poika heräsi huutamaan, annoin hänen riavota rauhassa samalla kuitenkin häntä koko ajan silitellen ja rauhoitellen.
  • Toisin kuin esikoisen kohdalla, nyt päätin että poika saa halutessaan illalla viimeisenä ennen nukkumaan menoa pullollisen normaalia lehmän maitoa. Esikoisen kanssa kun en halunnut opettaa mitään uutta tapaa tissin tilalle, mutta nyt päädyttiin kuitenkin toisin. Öisin ei kuitenkaan missään nimessä alettu antamaan pulloa, vaan iltaisin sängyssä.
  • Ensimmäiset yöt on kamalia, mutta oikeasti se helpottaa pian. Tähän hommaan tarvitsee ottaa tietynlainen mindset ja pitää mieli kovana. Se oikeasti palkitsee hyvinkin pian.
  • En halua ehoin tahoin ketään kannustaa ”kerrasta poikki” tapaan, mutta kannustan kuuntelemaan omaa vaistoasi ja toimimaan, niinkuin itse parhaaksi näet.
  • Tissit ovat aluksi todella kipeät, mutta niitä ei kauheasti saisi pumppailla, ettei maidon tuotanto jatku. Itse puristelin kuitenkin pahimpia pois kuuman suihkun alla, sekä pumppasin jossakin kohtaa hieman pois, kun olo alkoi olla tooodella tukala.
  • Vaikka ajatus imetyksen lopettamisesta tuntuu haikealta, niin kannattaa muistaa että sen tilalle tulee varmasti jotakin hyvää ja uutta ihanaa. Meidän tapauksessa hyvät yöunet, lapsi joka syö nykyään todella hyvin, sekä nukkumaanmenosta tuli ihana hetki, kun taas ennen se oli yhtä painajaista.

 

Kommenttiboxin puolella kuulen mielelläni muidenkin kokemuksia ja ajatuksia aiheesta! Voit laittaa myös viestiä instagramin puolella, josta minut löytää nimimerkillä @karlakivimaki 🙂

Ensi kertaan taas!

Terkuin,

Karla

Miksi lopetin lihansyönnin?

¡Hola! Kuten otsikosta voikin jo päätellä, ajattelin tänään kertoa, että mikä sai minut kuukausi sitten lopettamaan lihan syönnin ja vieläpä melko yllättäen. Vaikka kasvissyönti oli jollakin tapaa kiehtonut, en todellakaan uskonut ryhtyväni itse siihen. Kunnes sitten vahingossa näin ohjelman, mikä sai minussa aikaan vastenmielisiä ajatuksia lihan syönnistä.

Tämän postauksen tarkoitus ei ole yrittää aivopestä ketään tai käännättää kaikkia kasvissyöjiksi, saatika sitten syyllistää ketään. Kerron vain oman tarinani siitä, miten yhtäkkiä mielipiteeni ja asenteeni muuttui ja mikä sai kaltaiseni pihvin rakastajan luopumaan lihasta.

Kaikki alkoi vahingossa

Monet kasvissyöjien tarinat alkaa samalla tavalla: on joko nähnyt jonkun dokumentin aiheesta, tai vieraillut jollakin eläintilalla missä nähnyt eläinten olosuhteet omin silmin. Minun kohdallani se oli tuo ensimmäinen, eli dokumentti, itseasiassa kaksikin. Ensimmäisen dokumentin näin aivan vahingossa, eikä se kertonut kasvissyönnistä vaan oikeastaan härkätaisteluista, tai niiden puutteesta nyt koronan vuoksi. Minua ei todellakaan kiinnosta härkätaistelut. päinvastoin, mielestäni se on ihan sairasta hommaa. Jäin kuitenkin katsomaan ohjelmaa, koska tykkään Wild Frankin ohjelmia muutenkin katsoa. Siinä kerrottiin ja näytettiin, kuinka nyt koronan vuoksi härkätaisteluja ei ole joten härät teurastetaan syötäviksi. Tapetaanhan ne härät toki muutenkin, mutta siinä kun näin, millaisen pelon vallassa ne joutuvat elämään ja päätyvät lopulta vaan meidän ruuaksi, alkoi minua kuvottamaan. Ohjelmassa teurastaja korosti, ettei härkä kärsisi kuollessaan. Niin, eihän se itse kuolema ehkä ole tuskallinen, mutta entäs se elämä ennen sitä? Ohjelmassa näytettiin kuinka härkä peloissaan juoksi teurastusrekan kyydistä teurastamolle, kuinka hänet lamaannutettiin ja kuinka myöhemmin ilmeisesti itse teurastaja, lähes pomppi ilosta heilutellen kassillista häränhäntää. Ilmoitin miehelleni, etten aikoisi enään syödä lihaa. Ja se häränhäntä muuten kuului ennen minunkin suosikkeihini.

Borja ei aluksi tainnut uskoa minun lopettavan lihan syöntiä ihan oikeasti, enkä sitä tainut minäkään vielä uskoa, vaikka niin olinkin päättänyt. Mainitsin asiasta parille oppilaalleni, joista toinen suositteli minulle Netflixistä löytyvää The Game Changers -dokumenttia. Katsoimme dokumentin heti samana iltana ja sen jälkeen olimme Borjan kanssa molemmat yhtä mieltä asiasta, ettemme enää söisi lihaa, ainakaan toistaiseksi. Jos muuten yhtään aihe kiinnostaa, niin voin kyllä suositella tuota dokumenttia, vaikka ehkä lieviä aivopesu viboja siitä saakin.

Ei ehdottomuutta

Emme ole missään vaiheessa sanoneet, ettemmekö enää koskaan söisi lihaa. Ei muutenkaan haluta määritellä itseämme sen kummemmin vegeiksi tai miksikään muuksikaan, vaan emme tällä hetkellä halua syödä lihaa. Tai no, sanotaanko että punaista- ja valkoista lihaa, sillä kalaa ja äyriäisiä olemme syöneet.

En pois sulje ajatusta, ettënkö voisi syödä lihaa, mutta tällä hetkellä en halua sitä syödä. Ja jos joskus iskee sellainen fiilis, että nyt muuten tilaan pihvin, ei sekään maata kaataisi. En kuitenkaan usko meidän enää palaavan syömään niin paljoa lihaa kuin aikaisemmin, jos edes koskaan palaamme lihan syöntiin. Tällä hetkellä lihaton elämä tuntuu todella hyvältä, niin fyysisesti kuin henkisestikkin.

Päätöksen takana koko kolmikko: oma hyvinvointi, eläinten hyvinvointi sekä maapallon hyvinvointi

Myönnän heti alkuun pari asiaa: en ole aikaisemmin miettinyt ihan liikaa tekojani maapallon puolesta, enkä vieläkään todellakaan ole mikään ekologisuuden esikuva. Kuitenkin, pikkuhiljaa alkaa omatkin silmäni avautumaan ja maapallon tilanne ja tulevaisuus huolettamaan. Nykyään huomaan miettiväni hieman pelonsekaisin tuntein, että millainenkohan maailma mahtaa olla, kun omat lapseni ovat vaikkapa sen ikäisiä, kun minä nyt.  Ensisijaisesti jätin lihan syönnin oman terveyden ja eläinten hyvinvoinnin vuoksi, mutta kyllä myös ajatus ekoteosta maapalloa ajatellen tukee tätä kokonaisuutta.

Olen aina rakastanut lehmiä. Pikkutyttönä kävin navetalla ja minulla oli useampi hoitolehmä, yhden niistä nimi oli Olvi.

Ruokavalion muutos on aiheuttanut epävarmuutta itsessäni

Olen aina ollut melko kova syömään lihaa ja vielä nimenomaan naudan liha on ollut suosikkini. Puoliraaka pihvi on saanut veden kielelleni ja olen ajatellut, ettei minusta koskaan olisi kasvissyöjäksi. Toisaalta, olen aina ihaillut kasvissyöntiä ja se on jollakin tapaa aina ollut mielenkiintoinen aihe mielestäni. Olen kuitenkin pitänyt sitä omalla kohdallani mahdottomuutena, kunnes toisin kävi.

Rakastan ruokaa, herkuttelua, kokkailua ja syömistä niin kotona kuin ravintolassakin. Olen aina ollut lähes kaikkiruokainen, olen ihan hyvä kokki ja ymmärrän hyvän ruuan päälle. Nyt sitten yhtäkkiä kun en enää syökkään lihaa, jää luonnollisesti moni ”hyvä ruoka” syömättä ja moni bravuurini kokkaamatta. Toki useampia ruokia voi tehdä kasvisversioinakin, kuten esimerkiksi lasagne, mutta sitten taas esimerkiksi punaviininen lihapata, possunposkipata tai serranon kinkku on sellaisia, mitä ei niin vain korvatakkaan kasvisversiolla. Olen itseni kanssa hieman ristiriidassa koko ajan, sillä tiedän tykkääväni esimerkiksi aiemmin mainitun possunposkipadan mausta, mutta en halua syödä sitä enää. En kiellä itseltäni mitään, enkä pakota itseäni olemaan syömättä lihaa, mutta en halua syödä sitä. En tavallaan kaipaa tällä hetkellä niitä lihapatoja, mutta tavallaan joo. Meillä on ollut aina välillä tapana kokoontua vanhempieni luokse herkuttelemaan äitini tekemällä possunposkipadalla, niin loppuuko se tapa nyt sitten tähän? Vai voisinko silloin hyvällä omalla tunnolla syödä possunposkea, vai tekeekö minun sitä edes mieli? Niin, kyse onkin varmaan enemmän siitä, tekeekö mieli, sillä eihän se maailma siihen kaadu jos silloin tällöin lihaa söisikin. Se ajatus vaan tällä hetkellä sen syömisestä on vastenmielinen.

Tästä ateriasta jäisi tätä nykyä lammas pois, mutta couscousia on sen sijaan tullut tehtyä jo useampaankiin otteeseen lihan pois jättämisen myötä.

 

Äitini tekemä possunposkipata on kuulunut niin minun kuin miehenikin suosikkeihin.

Lähipiirin suhtautuminen asiaan yllätti

Olin varautunut siihen, että päätöstämme lihan syönnin lopettamisesta kyseenalaistettaisiin tai epäiltäisiin. Yllätyksekseni lähipiirimme on suhtautunut yllättävän kannustavasti ja positiivisesti tähän. Meidän päätös tästä lihattomuudesta tuli juuri ennen uutta vuotta ja meidän oli tarkoitus illallistaa uuden vuoden aattona appivanhempieni luona. Päivää ennen uutta vuotta, appivanhempieni ja muutaman muun sukulaisen ollessa käymässä meillä, anoppi kuiskutteli korvaani että voidaanko me syödä vuohenjuustoa. Minua alkoi hieman naurattamaan tuo kuiskuttelu, enkä ollut ihan varma, että kuiskutteliko anoppi sen vuoksi että hän ajatteli meidän haluavan pitää asian salaisuutena, vai halusiko hän itse olla puhumatta asiasta isoon ääneen. Ja totuushan on se, että meitä ehkä jopa oikeasti hieman nolostutti kertoa, että niin, mehän emme syö enää lihaa. En sano tätä sillä, että siinä oliis mitään noloa, päinvastoin. Mutta ehkä lähipiirin reagtiot silti hieman jännitti. Uuden vuoden illallinen kuitenkin peruuntui aivan muista syistä, mutta olisimme kyllä anoppilassa syöneet kalaa ja äyriäisiä, niinkuin yleensä uutena vuotena, lihapuoli olisi vain jäänyt syömättä.

Välillä kuitenkin törmään siihen, että lihattomuutemme on ollut isompi ongelma muille kun meille itsellemme, esimerkiksi nyt menneenä viikonloppuna, kun appiukkoni halusi grillata. Itseasiassa mainittakoon, että mieheni söikin hieman chorizoa. Hän ei halua syödä lihaa ihan omasta tahdostaan, mutta silloin tällöin kodin ulkopuolella sallii sen itselleen, kuten nyt viime lauantaina. Minä en kuitenkaan halunnut lihaa ollenkaan ja sehän appiukkoa kovasti  mietityttikin sitten, että mitä oikein sitten syön kun muut grillaa. No, kyllä sain vatsani ihan täyteen juustolla, leivällä ja sipsilläkin, hahah. Eihän tuo minun ruokani sen ravintorikkaampi ollut, että ei sen puolin, mutta kyllä sillä yhtälailla vatsan täyteen sai.

Entäpä sitten lapset, mitäs ne syö?

Moni varmasti miettii, että mites meidän lasten ruokavalion kanta? He syövat samaa ruokaa kuin mekin, mutta syövät myös lihaakin kodin ulkopuolella. Olen tehnyt heille myös kanakastiketta kotonakin (kun taapero oli sitä pyydellyt), mutta eipä se sitten kuitenkaan sen paremmin uponnut kun muutkaan ruuat viimeaikoina.

Me kyllä syömme kananmunaa, kalaa ja äyriäisiä, sekä maitotuotteita. Kuitenkin, kaikkia näitäkin vähemmän kuin aikaisemmin. Maitotuotteita olemme vähentäneet huomattavasti ja iste esimerkiksi olen kahvimaidon vaihtanut kauramaitoon, sekä jugurtit ovat nykyään kasvipohjaisia. Tässäkin asiassa kelkka kääntyi hieman yllättäen, sillä asenteeni kasvipohjaisiin maitotuotteiden korvikkeisiin on aikaisemmin ollut hieman eri. Ei siitä ole kauaakaan, kun instagramissakin kerroin meidän juovan ihan lehmänmaitoa, kun ollaanhan me itsekin sillä kasvettu. Nyt kuitenkin ajatukseni asian suhteen ovat hieman muuttuneet. Mielipidettään ja ajatusmaailmaansa kun saa aina muuttaa.

En ainakaan tällä hetkellä ole halukas noudattamaan vegaanista ruokavaliota, vaikka toki osa ruuistamme on täysin vegaaneja. En kuitenkaan ala vannommaan mitään, sillä koskaan ei tiedä mihin se ajatusmaailma tästä vielä muuttuu. Ehkä ensi vuonna olenkin vegaani, tai sitten ahmin lihaa kaksin käsin. 🙂

Tälläisiä ajatuksia minulla siis aiheen tiimoilta. Kuulisin mielellänne myös muiden ajatuksia aiheesta, oli ne sitten puolesta tai vastaan tai mitä ikinä. Olisi kiva myös kuulla muiden kokemuksia lihattomuudesta ja parhaat vegereseptit myös saa laittaa jakoon!

Ja postaukseen liittyen tulee vielä myöhemmin toinen osa, jossa kerron enemmän kokemuksia asiaan liittyen, eli miten se on vaikuttanut omaan oloon ja mikä on ollut vaikeinta/parasta ruokavalion muutoksessa.

Ps. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @karlakivimaki