Hae
Karla Kivimäki

Aurinkorannikolla kaikki (melkein) niin kuin ennenkin

Otsikon kirjoitettua alkoi minulla välittömästi soida päässä J.Karjalaisen – On kaikki niinkuin ennenkin, oli jopa pakko pistää kyseinen biisi soimaan. En muuten koskaan ole erityisemmin kuunnellut suomalaista musiikkia, mutta J.Karjalainen on aina kuulunut suosikkeihini. Nykyään tulee vain todella harvoin kuunneltua sitäkään. En ole muutenkaan yhtään ajantasalla suomalaisesta musiikista. Ja voi mitä muistoja tuleekaan mieleen tuosta biisistä, nimittäin muistoja meidän mökkitiestä ja mökillä vietetyistä hetkistä. Tänä kesänä taitaa jäädäkkin välistä Suomen reissu ja mökki.

Mökistä takaisin Marbellaan: Viime maanantain jälkeen tunnelma kadulla on ollut melkein kuin kaikki olisi normaalisti. Toki aikaisempaan poikkeuksena se, että lähes kaikilla on hengityssuojain päällä. Mutta kun sekin tuntuu jo nykyään oikeastaan enemmän normaalilta kuin oudolta. Itseasiassa viime torstaina täällä Espanjassa astui voimaan hengityssuojain pakko niin ulko- kuin sisätiloissa, aina kun 2 metrin turvavälin pitäminen ei ole mahdollista.

Toki kaupassa käynti vaatii vieläkin erilaisia toimenpiteitä kun yleensä, sekä varmasti ravintolassa syöminen toimii hieman erilailla. Kuitenkin kun autolla kylän läpi ajaessani näen terassit täynnä ihmisiä kylmät olutlasit käsissä, tulee sellainen fiilis kuin kaikki olisi normaalisti. Keskusta on täynnä jengiä ja autoja liikkuu taas jo normaaliin tapaan. Instagramissa stoorit täyttyvät kilistelyvideoista terasseilla ja grillipippaloista kavereiden kesken. Vielä reilu kuukausi sitten kauppaan mennessä San Pedro vaikutti lähinnä aavekylältä.

Vielä viime viikolla klo 20 pyöräilemään lähtiessäni sain väistellä muita urheilijoita, nyt kun terassit ja ystävien kanssa tapaamiset ovat sallittuja, on näistä urhielijoista jäjlellä enään vain pieni osa. Tämä onkin hieman hassua, että saamme tavata ystäviä ja käydä oluella, mutta urheiluun on vielä tiukat säännöt kellonaikoijen suhteen. Huomisesta maanantaista lähtien säännöt täällä Málagassa kuulemma muuttuvat sen verran, että saa jo mennä max. 10 hengen porukoilla urheilemaan (vaikka kyllä nytkin jo näitä kaverijoukkoja on näkynyt uhriellessa), mutta kellonajat taitavat ilmeisesti pysyä samoina. Turhauttavaa! Vaikka toisaalta, kelitkin ovat jo sen verran kuumat, että aamulla taikka illalla urheilu on kaikista järkevintä. Eilen minä suuntasin aikaisin klo 7 patikoimaan ja rikoimpa hieman sääntöjä, sillä otin auton alle ja suuntasin aivan toiselle puolelle Marbellaa ja siellä eräs ystäväni liittyi seuraani. Tänään taas Borjalla oli aamuvuoro urheilun suhteen, minä ajattelin suunnata pyöräilemään taas heti kellon lyödessä 20. Olen muuten aivan hurahtanut kyseiseen touhuun, melkein joka iltan on tullut lähes 20 kilometriä mittariin!

Keskiviikkona taapero olikin koko päivän vanhempieni luona ja me saatiin vauvan kanssa vähän kahdenkeskeistä aikaa. Grillailtiin myös appiukkoni edellisenä päivänä kalastamia kaloja nimeltä jurel eli suomeksi perunpiikkimakrilli. Voin sanoa, että kyseistä kalaa en ala toisten grillailemaan, ainakaan itse kalastettuna! Minulla oli kauhea työ perata ja siistiä ne kalat, kalakaupasta osettuna sentään voi pyytää kalakauppiasta ne perkaamaan. Olihan siinä fiiliksensä perata ja grillata itsekalastettua (tai siis appiukon kalastamaa) kalaa, mutta kyseisessä kalassa oli todella paljon ruotoa ja vähän syömistä. Ja oli muuten piikikkäitä, niistä piti peratessa ensimmäisenä ottaa veitsellä sellaiset ulospäin olevat piikikkäät ruodot pois. Borja lähettikin isälleen sellaiset terveiset, että ensi kerralla jotain hieman isompaa kalaa sitten, kiitos! 😀

Perjantaina näimme pitkästä aikaa erästä ystäväpariskuntaamme heidän luonaan. Siinä vierähtikin 6 tuntia kuulumisia vaihdellessa ja ihanista maisemista nauttiessa, he meinaan asuvat tässä meidän lähivuorilla ja maisemat ovat aika upeat. Meidän haaveena olisi joskus löytää joku samanlainen paikka. Pieni oma talo omalla pikku pihalla olisi ideaali. Ehkä joskus. <3

Kuvat ovat tältä viikolta, maisemia pyöräilylenkeiltäni, kalangrillailusta, lauantain patikointireissulta sekä perjantain illalliselta ystävien luona.

Ainiin! Olen muuten ajatellut alkaa tarjoamaan tulkkausapuani ihan yleisesti, muillekkin siis kuin vain lähipiirille. Jos siis tarvitset täällä Aurinkorannikolla apua esimerkiksi lääkärissä, pankissa tai erilaisissa virastoissa käyntiin tai NIE-numeron, residencian, empadronamienton, rikosilmoituksen teko tai minkä vaan muun virastoasian kanssa, ota ihmeessä yhteyttä! Voit laittaa minulle viestiä joko sähköpostin välityksella kivimakikarla@gmail.com tai info@karlakivimaki.com tai Instagamissa (@karlakivimaki) yksityisviestillä.

Päivä espanjalaisessa kodissa – Havaintoja jälleennäkemisestä pitkän karanteenin jälkeen

Eilen, maanantaina 18.toukokuuta, myös täällä Málagan provinssissa siirryttiin vihdoinkin karanteenin purun 1-vaiheeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt saa tavata perhettä ja ystäviä, pitäen kuitenkin kokoontuneen väkiluvun maksimissaan 10 henkilössä. Minäkin näin eilen heti yhtä minulle todella läheistä perhettä. Kellon lyödessä 12, eli kun sain virallisesti lähteä lasten kanssa ulkoilemaan, ajattelin käydä pikaisesti moikkaamassa naapurustossani asuvaa ”espanja mummuani” eli Anaa. Loppujen lopuksi olin lasten kanssa kotona vasta illalla klo 21 jälkeen! Ja vietimme muuten parhaan päivän sitten hetkeen. Ehkä kaikista parhainta tästä saattoi tehdä vielä se, että minulta loppui jo hyvin aikasessa vaiheessa akku puhelimesta. Tuli siis samalla hieman vanhingossa someton ja kännykätön päivä!

Saapuessani siinä vähän yli 12, muut vasta espanjalaiseen tapaan lopettelivat aamupalan syöntiä, kun minä olin jo muutamaa tuntia aikaisemmin syönyt aamupalaksi kaurapuuroa. Päätinkin sitten syödä siinä heti toisen aamupalan, näytti niin herkulliselta serranon kinkku meinaan, etten voinut vastustaa kiusausta. Nam! Oli vielä oikein ibericoa mikä on todella hyvää laatua siis.

Alun perin minun tosiaan piti käydä vain ihan nopealla visiitillä. Paikalla oli kuitenkin myös Anan lapsenlapsia ja tytär, joten jäinkin hieman suustani kiinni… Sitten tulikin käymään yksi perheen serkuista perheineen ja taas jäin suustani kiinni. Lopulta päätin jäädä syömään, jolloin paikalle tuli myös yksi ystävistäni eli Anan toinen miniä. Loppujen lopuksi vietinkin sitten koko päivän siellä, taaperon leikkiessä muiden lasten kanssa ja minun saadessa pitkän tauon jälkeen höpötellä naisten juttuja omien ystävieni kesken.

Vaikka päiväni oli ihana ilman puhelinta, jäi minua harmittamaan etten saanut kunnolla kuvia. Kuvista kun fiilis välittyy aivan eri tavalla, kuin tekstistä. Olisi ollut kivaa jakaa teidän kanssa enemmänkin päivästäni!

Lounastimme tyypilliseen espajalaiseen lounasiakaan eli kello 14. Ruokana oli estofadoa eli lihapataa perunoilla ja kasviksilla (tästä toki on niin monta versioo kuin kokkiakin, anoppini laittaa vain lihaa ja perunaa, jättää kasvikset pois), sekä flamenquines con patatas fritas eli uppopaistettua lihapötköjä jonka sisällä on kinkkua ja juustoa, sekä ranskiksia. Itse tosin söin vain estofadoa, flamenquin ja rankalasiset oli tarkoitettu perheen nirsoimmille. Siinä syödessämme Anan toisen pojan huomio kiinnittyi siskonsa vastaan, mitä hän sitten kauhisteli varsin töykeästikkin ”oletko nähnyt mahasi ja kuinka paljon olet oikein lihonut?!?” ”näytat siltä kuin olisit raskaana”. Sisko puolusetli itseään ja sanoi että ne on vain ”onnellisuus kiloja”, pojan vaimo taas näytteli omaa vatsaansa. Minä taas piikittelin pojalle, että katsoisi omaa kaljatynnyriään. 😀 Täällä on tyypillistä sanoa todella suoraan jo joku on lihonut tai laihtunut ja niin omaa kuin muidenkin painoa tarkkailaan. Olen tästä joskus instagram tilini puolella avautunutkin, kuinka myös ihan pikkulapsia jo ”haukutaan” pullukoiksi todella helposti. Täällähän gordo/a sanaa käytetään myös hellittely nimenä, mutta käytetään sitä ihan yhtä ahkeraan siihen sanan oikeaankin tarkoitukseen eli helposti puhutaan muista läskeinä. Välillä jopa ihmettelen, kun mielestäni todella sopusuhtaista naista haukutaan läskiksi, jos on vähän pyllyä ja reittä. Muodot kunniaan hei!

Ja kuten myös arvelin etukäteen, eivät ainakaan tämän perheen espanjalaiset malttaneet olla halimatta tai pussailematta toisiaan. Alkuun pusut jäivät ja varovasti vain halittiin, mutta myöhemmin tulivat ne pusuttelutkin kuvioihin. Vaikka pelko viruksesta oli läsnä ja se puhutti paljon, niin nopeasti se tuntuu unohtuvan tietyissä tilanteissa.

Tuli myös eilen taas yksi tälläinen hieman kulttuuriero puheenaihe… Ruokailumme jälkeen Ana kysyi, ottaako tyttäreni jugurttia jälkiruuaksi. Vastasin, että tuskin, yleensä jättää syömättä. ”No entäs hyytelöä?” Ei. ”No mitä hän sitten syö jälkiruuaksi?” Ei mitään. ”Ei mitään?” Ja tämä jos joku kummastutti, ettei lapsi ottanut mitään jälkiruokaa lounaan jälkeen. Myöhemmin juttelimme vielä lasten maidon juonnista, kun selitin Analle ettei nyt jo reilu 2 vuotias tyttöni koskaan ottanut tuttipulloa ja sai siitä lähinnä raivarit, varsinkin jos minä yritin sitä hänelle tarjota. ”Niin mutta kai hänelle nyt annat maitoa tuttipullosta?” En. ”Mutta lasten pitää juoda maitoa kerran päivässä” Joo, meillä kyllä juodaan maitoa. Lasista, yleensä ruuan kanssa. ”Ai niinkuin jälkiruuaksi?” Ei, kun ihan ruokajuomana. Tämä on asia, mikä myös kummastuttaa paikallisia. Otetaan vielä huomioon, että Ana on jo reilusti yli 60-vuotias, joten hänellä on muutenkin hieman vanhanaikainen ajattelutapa ja pinttyneet tavat.

Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun keskusteltiin samoista aiheesta saman rouvan kanssa… 😀

Ainiin, Analle on syntynyt tässä karanteenin aikana tälläinen pikku yllätys hauvavauva. Tässä meidän naapurustossa pyörii aina välillä vapaana sellainen uroskoira, joka käy pistelemässä naapuruston narttuja paksuksi. Anan koira on myös aina välillä vapaana, tosin pysyttelee siinä oman kodin nurkilla. Yhtenä päivänä, karanteenin alkupuolella, Ana oli huomannut että hänen koirallaan on jokin vialla. Hän oli kuvitellut koiran tekevän kuolemaa, kunnes yhtäkkiä koiran masusta tupsahtikin yksi pieni koiranpentu! Ja vain yksi, mikä on outoa. Hän ei ollut huomannut koko koiran raskautta, joten tämä oli tälläinen todellinen yllätys. Nyt Luna on jo 2 kk ja niin suloinen tapaus! Ana aikoo itse pitää pennun, onneksi. Tämä ei meinaan ollut ensimmäinen kerta kun hänen toinen koiristaan saa pentuja (hänen kolmaskin koira on muuten tämän samaisen nartun aikaansaannos, eri isällä) eikä kaikille pentueille ole aina käynyt yhtä hyvin kun nyt…

Tein muuten instagramin puolella kyselyn, mitä täällä blogin puolella toivottaisiin eniten näkyvän ja eniten kannatusta saivat arkiset postaukset. Tässä nyt siis yksi todella arkinen ja ehkä hieman tylsäkin postaus. Laittakaa ihmeessä kommenttiboksiin tulemaan postaustoiveita! Ja pahoittelut kuvien puutteesta ja siitä, että nämä ainokaiset kuvat ovat kamalan huonolaatusia. Hyvää viikkoa kaikille! <3

Ainiin, lupauudin nyt sitten alkaa käyttämään enemmän myös espanjankieltä instagramini puolella. Mieheni kanssa käydyt keskustelut stoorien puolella ovat aina ollut tykättyjä, sekä lisäksi espanjalaiset ystäväni ovat jo pitkään pyydelleet, joska voisin laittaa välillä jotain myös espanjaksi. Eli saamanne pitää! Laitan kuitenkin aina näissä tapauksissa myös suomennoksen. Pääkielenä tulee silti pysymään suomi, niinkuin tähänki asti.

Instagramista minut löydät nimimerkillä @karlakivimaki