Hae
Karla Kivimäki

Imetyksen lopetus (ja muita viimeaikojen kuulumisia)

Moikka taas, pitkästä aikaa! Miten minusta tuntuu, että nykyään aina postaukseni alkaa samalla kaavalla? Heh, viimeikoina on rehellisesti sanottuna ollut todella kiireistä, eikä blogille ole meinannut millään löytyä aikaa. Nyt kuitenkin ajattelin hetkeksi ihtahtaa ja kirjoittaa ajatuksia alas. Okei, myönnettäköön, että kirjoitusintoon vaikuttaa nyt myös se, että minulla on äitini MacBook lainassa ja tällä on ihana kirjoittaa. Oma tietokoneeni kun on sellainen Lenovon melko halvimmasta päästä, mikä ei ehkä kaikista nopein ole ja siitä puuttuu osa näppäimistäkin, kiitos lasteni.

Kuten sanoin, kiirettä on pitänyt ja viimeaikoina on tapahtunut paljon… Meidän lapset aloitti tuossa vajaa pari kuukautta sitten päiväkodin, sitten lopetin imetyksen, tässä on tullut perustettua podcast (joka julkaistiin eilen!) sekä myös olen parhaillani pystyttämässä yhtä uutta yritystä. Tähän päälle toki espanjan open työt on pitänyt kiireisenä. Yrityksen perustuksesta kerron varmasti sitten jahka virallisen lanseerauksen aika on, mutta tänään ajattelin kirjoittaa imetyksen lopetuksesta ja antaa omat vinkkini siihen. Podcastistakin tulette vielä kuulemaan paremmin erillisen postauksen merkeissä, mutta jos kiinnostaa, sen löytää Spotifystä nimellä Las Primas Géminis.

Päätös imetyksen lopetuksesta

Minä kun en ole luonteeltani oikeen mikään jahkailija, enkä myöskään suunnittele asioita kauheen pitkään, niin imetyksen lopettaminenkin tapahtui aika yllättäen. Yksi päivä vaan mitta tuli täyteen, vaikka imetystaival olikin minusta ihana. Esikoista imetin aikanaan 1v 4kk ja nyt kuopusta 1v 2kk. Minulle oli aina itsestäänselvää, että haluan imettää jos vain mahdollista, mutta en kuitenkaan ole mikään imetysfanaatikko ollut. Imetys oli ihanaa siihen saakka, kunnes ei enää ollut. Meidän nukkumaanmeno ja yöt oli ollut pitkään jo ihan kamalia, juurikin tuon imetyksen takia. Noel heräsi lähemmän kymmenen kertaa yön aikana tissille. Iltaisin nukkumaanmeno oli yhtä pelleilyä ja tisseillä leikkimistä, puremista ja pelleilyä. Hermot meinasi palaa joka ikinen ilta ja imetys alkoi pikku hiljaa muuttua ihanasta ahdistavaksi.

Lopulta yksi päivä väsyneenä ja kyllästyneenä tein päätöksen että nyt loppui. Ja vastoin kaikkia kehotuksia, se imetys loppui kuin seinään.

Ensimmäisinä aamuina kyllä väsytti yölliset huudot.

Ajatus imetyksen lopetusta tuntui haikealle, mutta heti päätöksen tehtyäni en ole kokenut hetkeäkään haikeutta

Hieman ennen lopetusta kerkesin jo hieman mietiskellä, että pitäisikö lopettaa vai ei, mutta ajatus tuntui todella haikelta. Olen sitä mieltä, että lapsilukumme on nyt melko varmasti täynnä ja tämä oli viimeinen imetys. Kuitenkin, vaikka ajattelin lopetuksen olevan haikeaa, ei se ole tuntunut siltä hetkeäkään päätöksen teon jälkeen. Voisin jopa sanoa, että päin vastoin. Myös läheisyyden hetket Noelin kanssa on parantuneet, sillä imetys oli jo pitkään vain sellaista levotonta kiemurtelua ja pelleilyä siinä tissillä, kun taas nyt niiden levottomien tissihetkien tilalle on tullut ihania pitkiä haleja ja sylittelyjä.

Sen lisäksi, että sain puremisen ja paitani repisimisen tilalle ihania haleja ja rauhallisia sylihetkiä, sain myös yöuneni takaisin. Lisäksi Noelista on tullut oikeen suursyömäri, siis syö oikeasti varmaan viisi kertaa enemmän kun meidän kolmevuotias. Imetyksen aikaan ei lähes mikään kiinteä ruoka maittanut paria lusikallista enemmän, mutta kas kummaa kuinka nyt jätkä syö ihan kaikkea, kasvikset mukaan lukien! Loppujen lopuksi imetys toi niin paljon hyvää, ettei siitä edes voisi kokea haikeutta.

Mutta miksi äkillinen lopetus pikkuhiljaa vähentämisen sijaan?

Tiedän, että mm. imetyksen tuen sivuilla suositellaan imetyksen vähentämistä pikkuhiljaa, jos vain mahdollista. Kuitenkin, aina kannattaa hieman miettiä, mikä keino juuri sinulle ja lapsellesi on paras, toki muistaen kuitenkin että terveys ja hyvinvointi edellä.

Minä en rehellisesti sanottuna tiedä, miten olisin esim. niistä about kymmenestä yöimetyksestä lähtenyt vähentämään kertoja yksi kerralla.. Järkihän siinä varmaan olisi mennyt ennen, kuin imetys oltaisiin saatu päätökseen. Toki, olenhan luonteeltani melko kärsimätön, niin tuntui se vaan siinä totaalisen kypsyyden ja väsymyksen tilassa aika pitkältä ajalta miettiä, että lopetusprosessi kestäisi vaikka vielä pari kk. Enkä rehellisesti sanottuna kadu, että tein tämän omalla tavallani. Kaksi enimmäistä yötä oli kamalia, mutta sitten se alkoi helottamaan. Jaksoin ne ensimmäiset yöt sillä voimalla, että tiesin pian helpottavan. Olin meinaan kysellyt asiasta instagramini puolella ja saanut paljon kannustavia viestejä ja kokemuksia aiheen tiimoilta. Ilman muiden kertomuksia kokemuksistaan en varmaan olisi uskaltanut tehdä päätöstä yhtä helposti.

Imetyksen lopetus rankkaa myös mielelle ja keholle

Ensimmäiset päivät oli rankkoja niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Öiset huudot piti päivällä olotilan väsyneenä, maitoa täynnä olevat rinnat olivat todella kipeät. Oloni oli myös hieman kuumeinen, vaikka ei minulla kuumetta ollut. Mielessä myllersi ja olin itkuinen ja herkkä. Tottakai myös kärsin ja koin huonoa omaatuntoa, kun katsoin itkevää lastani. Minä olin nyt häneltä vienyt sen rakkaan ja ihanan tisulin, enkä enää onnistunut lohduttamaan häntä sillä aina niin varmalla keinolla, eli sillä tissillä.

Sanotaanko, että jo muutaman yän jälkeen tilanne alkoi normalisoitua, kaikin puolin. Viikon jälkeen yöt taisivat alkaa olla jo aika kokonaisia ja nyt tosiaan kun lopetuksesta on hieman yli kuukasi, nukkuu poika todella hyvin, syö hyvin ja myös me muut nukumme hyvin. Tissini muuttuivat roikkuviksi pieniksi nahkapusseiksi, mutta mitäpä tuosta. Kävin kuitenkin ehostamassa itseäni hieman tuon imetyksen lopetuksen kunniaksi, nimittäin laitatin kulmat kuntoon! Microbladingiä kun ei voi imetyksen aikana ottaa, niin jahka oli kuukakuden päivät lopetuksesta kulunut, suuntasin ”korjauttamaan” kulmani.

Uusi jakso elämässä

Niin, nyt on sitten virallisesti tietty aikakausi loppunut. Edellinen imetys loppui minun ollessani jo kuopuksesta raskaana, joten onhan kehoni tässä jo monta vuotta käynyt läpi isoja muutoksia ja tarjonnut lapsilleni kasvupaikan ja ravinnon. Raskaus ja imetys on kauniita asioita, mutta olen helpottunut, että se on takana päin. Olen myös todella kiitollinen molempien lasteni upeista imetystaivalista. <3

Loppuun vielä lista, miten toimimme:
  • Öisin, kun poika heräsi huutamaan, annoin hänen riavota rauhassa samalla kuitenkin häntä koko ajan silitellen ja rauhoitellen.
  • Toisin kuin esikoisen kohdalla, nyt päätin että poika saa halutessaan illalla viimeisenä ennen nukkumaan menoa pullollisen normaalia lehmän maitoa. Esikoisen kanssa kun en halunnut opettaa mitään uutta tapaa tissin tilalle, mutta nyt päädyttiin kuitenkin toisin. Öisin ei kuitenkaan missään nimessä alettu antamaan pulloa, vaan iltaisin sängyssä.
  • Ensimmäiset yöt on kamalia, mutta oikeasti se helpottaa pian. Tähän hommaan tarvitsee ottaa tietynlainen mindset ja pitää mieli kovana. Se oikeasti palkitsee hyvinkin pian.
  • En halua ehoin tahoin ketään kannustaa ”kerrasta poikki” tapaan, mutta kannustan kuuntelemaan omaa vaistoasi ja toimimaan, niinkuin itse parhaaksi näet.
  • Tissit ovat aluksi todella kipeät, mutta niitä ei kauheasti saisi pumppailla, ettei maidon tuotanto jatku. Itse puristelin kuitenkin pahimpia pois kuuman suihkun alla, sekä pumppasin jossakin kohtaa hieman pois, kun olo alkoi olla tooodella tukala.
  • Vaikka ajatus imetyksen lopettamisesta tuntuu haikealta, niin kannattaa muistaa että sen tilalle tulee varmasti jotakin hyvää ja uutta ihanaa. Meidän tapauksessa hyvät yöunet, lapsi joka syö nykyään todella hyvin, sekä nukkumaanmenosta tuli ihana hetki, kun taas ennen se oli yhtä painajaista.

 

Kommenttiboxin puolella kuulen mielelläni muidenkin kokemuksia ja ajatuksia aiheesta! Voit laittaa myös viestiä instagramin puolella, josta minut löytää nimimerkillä @karlakivimaki 🙂

Ensi kertaan taas!

Terkuin,

Karla

Esittelypostaus: Minä, Karla

 

Moikka kaikille ja tervetuloa blogini uuteen kotiin, tänne Vaikuttajamedialle! Osalle siellä ruudun takana olen varmastikkin jo tuttu, mutta varmasti uusiakin tuttavuuksia. Ajattelinkin siis ensimmäisenä postauksena täällä Vaikuttajamedian alla esitellä itseni.

Kuka, mitä ja missä?

Olen Karla, vielä kesään saakka 26 vuotias, kahden pienen lapsen äiti ja avovaimo yhdelle espanjalaiselle. Meidän suomalais-espanjalainen perheemme asuu Espanjan Marbellassa, tarkemmin sanottuna Marbellalle kuuluvassa pienehkössä kylässä nimeltä San Pedro de Alcántara. Alunperin olen kotoisn Tampereen lähettyviltä: lapsuuden asuin Ruutanassa (Kangasala) ja nuoruuden (ylä-asteesta lähtien) asuin Orivedellä aina siihen saakka, kun tänne muutimme. Siteitä minulla ei ole oikeastaan kumpaankaan paikkaan sen kummemmin, vaan ennemminkin keski-Suomeen, josta sukuni on kotoisin ja jossa vannhemmillani on kesämökki. Suomen reissuni keskittyvät siis yleensä Keuruun suunnalle.

Ennen Espanjaaan muuttoa opiskelin Mäntässä merkonomiksi, tai oikeastaan valmistuin vasta jo täällä Espanjassa asuessa. Voisin myös sanoa, että olin ennen tänne muuttoa hieman hukassa elämäni kanssa, en tiennyt minne kuulun, mitä haluan tehdä ja no, olin yksinkertaisesti aika keskenkasvuinen. Vasta tänne muutettuani aloin uskaltaa enemmän olla oma itseni ja koin löytäneeni sen paikan, minne kuulun.

Kuinka päädyin Espanjaan?

Tänne Epanjaan en suinkaan ole päätynyt rakkauden perässä, vaan muutin tänne vuonna 2014 vanhempieni mukana. Pari vuotta täällä asuttuani tapasin yhteisen tutun kautta avomieheni Borjan ja nyt reilu 4 vuotta myöhemmin meillä on kaksi lasta, Karla (kyllä, olemme tyttäreni kanssa saman nimisiä) melkein 3 v ja Noel 1 v,  sekä oma kotikin ollaan keretty ostamaan. Suht nopeaa toimintaa, mikä kertookin aika paljon luonteestani. Olen malttamaton, niin hyvässä kuin pahassakin, enkä jää paikoilleni miettimään ja empimään vaan toimin. Myös päätökseni aikanaan tänne Espanjaan muutosta tein alta sekunnissa, kun äitini soitti minulle ja kysyi, että muutanko heidän mukanaan Espanjaan. No, täällä sitä edelleen ollaan reilu 6,5 vuoden jälkeenkin ja täällä myös pysytään, niin minä kuin vanhempanikin, sekä molemmat veljeni.

Päätös tapahtui nopeasti ja oli helppo, sillä olin jo pitkään haaveillut ulkomaille muutosta. Olen suomalainen ja ylpeä siitä, mutta en oikein ollut enään pitkään aikaan tuntenut, että minun paikkani olisi siellä. Kaikissa maissa on hyvät ja huonot puolensa, niin Suomessa kuin Espanjassakin, mutta kyllä espanjalainen kulttuuri ja elämäntyyli on vaan enemmän minunlaiseni.

Mitä teen?

Kun muutin Espanjaan, opiskelin espanjaa yskityistunneilla 1,5 vuoden ajan, useamman tunnin viikossa. Toki siinä espanjan opiskelun lomassa kerkesi paljon muutakin touhuamaan, kuten esimerkiksi bilettämään, hahah. Olen aina ollut menevä luonne ja kun parikymppisenä muuttaa Orivedeltä Marbellaan, niin kyllähän siinä oli ihmettelemistä alkuun. Puerto Banuksen yöelämä tuli kyllä tutuksi. Biletykset on jääneet sikseen jo aikoja sitten, mutta olen edelleenkin melko menevä tyyppi ja lähes aina valmis lähtemään kahville, syömään tai lasillisille. Viihdyn kyllä myös yhtä hyvin kotona tai vuorilla patikoimassa. Rakastan liikuntaa, mutta välillä, kuten esimerkiksi nyt, on sellaisia kausia että liikunta jää vähemmälle. Patikointia harrastan muulloin paitsi kesällä, sekä ihan perus lenkkeilyä ja pyöräilyä. Välillä minuun iskee myös kunnon treenikärpänen, mutta nykyään se valitettavan usein lopahtaa viikossa-parissa. Intohimoihini kuuluu myös matkustelu, tosin viime vuosina matkat on rajoittunut lähinnä Espanjan sisälle.

Mitä työrintamaan tulee, tällä hetkellä kotiäitiyden lisäksi toimin myös espanjan opettajana: järjestän espanjan kursseja, sekä annan myös yksityistunteja. Olen ajautunut tähän hommaan hieman jopa vahingossa, mutta tykkään ihan hurjasti pitää tunteja ja opettaa! Ennen lapsia kävin hotellin vastaanottovirkailija kurssin täällä jonka jälkeen työskentelin eräässä hotellissa. En kuitenkaan työskennellyt vastaanotossa, vaan toimiston puolella hoitaen hotellin varauksia, niin järjestelmään tulleita varauskia kun suoraan puhelimetse ja sähköpostilla. Tykkäsin kyllä siitäkin työstä. Minulla sattui olemaan huippu kivat työkaverit ja hyvät työajat.

Kuvassa espanjamummuni Ana. <3 Vaikka emme ole mitään oikeaa sukua, on hän minulle kuin isoäiti ja samalla myösyksi parhaimmista ystävistäni.

Kuinka opin kielen ja miten tutustuin paikallisiin?

Tätä minulta kysytään usein Instagramin puolella. Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, opiskelin espanjaa yksityistunneilla äitini kanssa, useampia tunteja viikossa ja 1,5 vuoden ajan. Espanjan opiskelu antoikin todella hyvän pohjan kieliopille, sekä auttoi muutenkin hyvin alkuun kielen oppimisen kannalta. Tutustuin kuitenkin todella pian yllä olevassa kuvassa olevaan rouvaan, Anaan, joka oli työskennellyt aikaisemmin vanhempieni talossa sen edelliselle omistajalle ja siten hän päätyi myös vanhemmilleni siivoomaan. Enään nykyään hän ei käy siivoamassa vanhempieni luona, mutta niin minä kuin vanhempani olemme hänen ja hänen perheensä kanssa paljon tekemisissä sekä erittäin läheisiä.

Pian Anaan tutustuttuani hän esitteli minut perheelleen. Aloin viettää paljon aikaa hänen lastensa kanssa, jotka ovat minua hieman vanhempia, mutta sillä hetkellä varsinkin hänen poikansa olivat kanssani hyvin samanlaisessa elämäntilanteessa. Vietin paljon aikaa heidän kanssaan, eivätkä he tietenkään puhuneet englantia, joten espanjalla oli pakko pärjätä. Vaikka aluksi puhe ja sen ymmärtäminen oli aika heikkoa, niin pakosti sitä käyttämällä ja kuuntelemalla aloin oppimaan todella nopeasti.

Kesä espanjaisten kanssa oli mitä mainioin kielikylpy

Ensimmäisen kesän asuin Anan luona, kun vanhempani viettivät kesän Suomessa enkä halunnut asua yksikseni. Tai oikeastaan, espanjamummuni ei edes antanut minun asua yksikseni. Välillä sen kesän aikana olisin jopa halunnut hetken olla itsekseni, mutta kun yritin lähteä yksin hetkeksi johonkin, esimerkiksi ostoskeskukseen kiertelemään, laittoi espanjamummuni jomman kumman pojistaan minun mukaani, ettei minun tarvitsisi mennä yksin. Noh, se kesä oli ainakin melkoinen tehokurssi espanjan oppimisen kannalta. Vaikka kesän jälkeen, vanhempieni palattua Suomesta, palasin takaisin kotiin asumaan, vietin lähes kaikki viikonloput Anan luona. Minulla oli sielä oma huone ja puolet vaatekaapin sisällöstäkin, haha. Tutustuin Anan perheen kautta moniin muihinkin paikallisiin, kuten myöhemmin myös mieheenikin. Paikallisia kavereita löytyi kuitenkin myös vastaanottovirkailija kurssilta, sekä myöhemmin töistäkin. Työkokemus vahvisti myös todella paljon espanjankielen taitoani, töissä kun piti puhua virallisemmin ja asiakkaita teititellen, kun taas espanjamummultani olen oppinut kunnon aidon andalusian puhetavan ja ne kaikista härskeimmät sanonnat. 😉

Jotta tästä postauksesta ei tulisi ihan kilometrin mittaista, listaan alle vielä 10 faktaa itsestäni ja sitten saakin riittää tältä erää.

10 + 1 faktaa minusta

  1. Rakastan ruokaa, niin ruuanalittoa kuin syömistäkin. Pystyn syömään aivan järkyttäviä määriä, enkä tunne ketään muuta yhtä hyvällä ruokahalulla varustettua ihmistä kun minä.
  2. Imuroin joka ikinen päivä vähintään kerran, yleensä useammankin kerran. En todellakaan aina koko kämppää, mutta alakerran kyllä. En koe olevani kovinkaan järjestelmällinen ihminen muuten, mutta tykkään siististä kodista enkä voi sietää muruja tai irtohiuksia lattialla.
  3. Olen valitattavasti melkoinen myöhästelijä. Minut tuntevat tietävätkin, että minua kannattaa melkeimpä huijata tunnilla sovitusta ajasta, niin sitten ehkä olenkin ajallani paikanpäällä.
  4. Olen äkkipikainen, jopa niinkin äkkipikainen, että kerran lähdin suutuksissani heti seuraavalla lennolla Bangkokiin, täysin suunnittelematta tai miettimättä asiaa sen kummemmin. Onneksi iän ja äitiyden myötä olen kuitenkin hieman rauhoittunut…
  5. Olen aina ollut kova lihansyöjä, enkä olisi ihan heti uskonut alkavani kasvissyöjäksi, mutta nyt olen ollut kuukauden ajan syömättä lihaa. Niin ne mielipiteet ja ajatukset vain saattaa muuttua yllättäenkin.
  6. Olen todella perhekeskeinen ihminen. Olen aina halunnut nuorena äidiksi ja se haave onneksi myös on toteutunut. Perhe on maailman paras asia, vaikka välillä siitä haluaakin hetken irtioton. Vietetämme myös paljon aikaa niin minun, kuin mieheni vanhempien kanssa, sekä muiden sukulaisten.
  7. Rakastan matkustelua ja olenkin matkustellut suhteellisen paljon ennen, muistaakseni käytyjä maita on kertynyyt ainakin 35. Viimevuosina ulkomailla matkustelu on kuitenkin jäänyt vähäiseksi, mutta onneksi täällä Espanjassakin riittää paljon upeita paikkoja nähtäväksi ja koettavaksi.
  8. Meri on ihan kiva, mutta valitsen ehdottomasti mielummin vuoret. Rakastan vuoria ja merta taas pelkään hieman.
  9. Vaikka tavallaan minua kiehtoo ajatus esimerkiksi Madridin keskustassa asumisesta, en koskaan oikeasti voisi asua kaupungissa. En edes täällä San Pedrossa asu keskustassa. Haaveenani olisi joku päivä asua maalla, ei ehkä kovin kaukana Marbellasta, mutta kuitenkin hieman enemmän landella.
  10. Me ei olla Borjan kanssa naimisissa tai edes kihloissa, mutta toivottavasti joku päivä vielä, jahka tämä koronakriisi vähän helpottaisi ensin. En kuitenkaan todellakaan haaveile isoista häistä, vaan ehkä ennemminkin rennoista pippaloista perheen ja parhaimpien ystävien kesken.
+ 1
  1. Meillä on Borjan kanssa perheeseen liittyen useampikin yhteensattumaa kanssa: olemme molemmat perheistä, joissa on 3 lasta. Kummatkin olemmeesikoisia, meillä kummallakin on 2 pikkuveljeä. Lisäksi minun molemmat vanhempani ja anoppini ovat kaikki saman ikäisiä (vuosimallia -71), eikä appiukkonikaan ole kuin pari vuotta heitä vanhempi. Meidän lapset ovat myös molempien vanhemmille ensimmäisiä lapsenlapsia.

Nyt haluaisin kuulla, keitä sillä ruudun takana on! Samaistutteko kanssani johonkin juttuihin?

Hyvää viikonloppua kaikille! <3