Hae
Karla Kivimäki

Miksi lopetin lihansyönnin?

¡Hola! Kuten otsikosta voikin jo päätellä, ajattelin tänään kertoa, että mikä sai minut kuukausi sitten lopettamaan lihan syönnin ja vieläpä melko yllättäen. Vaikka kasvissyönti oli jollakin tapaa kiehtonut, en todellakaan uskonut ryhtyväni itse siihen. Kunnes sitten vahingossa näin ohjelman, mikä sai minussa aikaan vastenmielisiä ajatuksia lihan syönnistä.

Tämän postauksen tarkoitus ei ole yrittää aivopestä ketään tai käännättää kaikkia kasvissyöjiksi, saatika sitten syyllistää ketään. Kerron vain oman tarinani siitä, miten yhtäkkiä mielipiteeni ja asenteeni muuttui ja mikä sai kaltaiseni pihvin rakastajan luopumaan lihasta.

Kaikki alkoi vahingossa

Monet kasvissyöjien tarinat alkaa samalla tavalla: on joko nähnyt jonkun dokumentin aiheesta, tai vieraillut jollakin eläintilalla missä nähnyt eläinten olosuhteet omin silmin. Minun kohdallani se oli tuo ensimmäinen, eli dokumentti, itseasiassa kaksikin. Ensimmäisen dokumentin näin aivan vahingossa, eikä se kertonut kasvissyönnistä vaan oikeastaan härkätaisteluista, tai niiden puutteesta nyt koronan vuoksi. Minua ei todellakaan kiinnosta härkätaistelut. päinvastoin, mielestäni se on ihan sairasta hommaa. Jäin kuitenkin katsomaan ohjelmaa, koska tykkään Wild Frankin ohjelmia muutenkin katsoa. Siinä kerrottiin ja näytettiin, kuinka nyt koronan vuoksi härkätaisteluja ei ole joten härät teurastetaan syötäviksi. Tapetaanhan ne härät toki muutenkin, mutta siinä kun näin, millaisen pelon vallassa ne joutuvat elämään ja päätyvät lopulta vaan meidän ruuaksi, alkoi minua kuvottamaan. Ohjelmassa teurastaja korosti, ettei härkä kärsisi kuollessaan. Niin, eihän se itse kuolema ehkä ole tuskallinen, mutta entäs se elämä ennen sitä? Ohjelmassa näytettiin kuinka härkä peloissaan juoksi teurastusrekan kyydistä teurastamolle, kuinka hänet lamaannutettiin ja kuinka myöhemmin ilmeisesti itse teurastaja, lähes pomppi ilosta heilutellen kassillista häränhäntää. Ilmoitin miehelleni, etten aikoisi enään syödä lihaa. Ja se häränhäntä muuten kuului ennen minunkin suosikkeihini.

Borja ei aluksi tainnut uskoa minun lopettavan lihan syöntiä ihan oikeasti, enkä sitä tainut minäkään vielä uskoa, vaikka niin olinkin päättänyt. Mainitsin asiasta parille oppilaalleni, joista toinen suositteli minulle Netflixistä löytyvää The Game Changers -dokumenttia. Katsoimme dokumentin heti samana iltana ja sen jälkeen olimme Borjan kanssa molemmat yhtä mieltä asiasta, ettemme enää söisi lihaa, ainakaan toistaiseksi. Jos muuten yhtään aihe kiinnostaa, niin voin kyllä suositella tuota dokumenttia, vaikka ehkä lieviä aivopesu viboja siitä saakin.

Ei ehdottomuutta

Emme ole missään vaiheessa sanoneet, ettemmekö enää koskaan söisi lihaa. Ei muutenkaan haluta määritellä itseämme sen kummemmin vegeiksi tai miksikään muuksikaan, vaan emme tällä hetkellä halua syödä lihaa. Tai no, sanotaanko että punaista- ja valkoista lihaa, sillä kalaa ja äyriäisiä olemme syöneet.

En pois sulje ajatusta, ettënkö voisi syödä lihaa, mutta tällä hetkellä en halua sitä syödä. Ja jos joskus iskee sellainen fiilis, että nyt muuten tilaan pihvin, ei sekään maata kaataisi. En kuitenkaan usko meidän enää palaavan syömään niin paljoa lihaa kuin aikaisemmin, jos edes koskaan palaamme lihan syöntiin. Tällä hetkellä lihaton elämä tuntuu todella hyvältä, niin fyysisesti kuin henkisestikkin.

Päätöksen takana koko kolmikko: oma hyvinvointi, eläinten hyvinvointi sekä maapallon hyvinvointi

Myönnän heti alkuun pari asiaa: en ole aikaisemmin miettinyt ihan liikaa tekojani maapallon puolesta, enkä vieläkään todellakaan ole mikään ekologisuuden esikuva. Kuitenkin, pikkuhiljaa alkaa omatkin silmäni avautumaan ja maapallon tilanne ja tulevaisuus huolettamaan. Nykyään huomaan miettiväni hieman pelonsekaisin tuntein, että millainenkohan maailma mahtaa olla, kun omat lapseni ovat vaikkapa sen ikäisiä, kun minä nyt.  Ensisijaisesti jätin lihan syönnin oman terveyden ja eläinten hyvinvoinnin vuoksi, mutta kyllä myös ajatus ekoteosta maapalloa ajatellen tukee tätä kokonaisuutta.

Olen aina rakastanut lehmiä. Pikkutyttönä kävin navetalla ja minulla oli useampi hoitolehmä, yhden niistä nimi oli Olvi.

Ruokavalion muutos on aiheuttanut epävarmuutta itsessäni

Olen aina ollut melko kova syömään lihaa ja vielä nimenomaan naudan liha on ollut suosikkini. Puoliraaka pihvi on saanut veden kielelleni ja olen ajatellut, ettei minusta koskaan olisi kasvissyöjäksi. Toisaalta, olen aina ihaillut kasvissyöntiä ja se on jollakin tapaa aina ollut mielenkiintoinen aihe mielestäni. Olen kuitenkin pitänyt sitä omalla kohdallani mahdottomuutena, kunnes toisin kävi.

Rakastan ruokaa, herkuttelua, kokkailua ja syömistä niin kotona kuin ravintolassakin. Olen aina ollut lähes kaikkiruokainen, olen ihan hyvä kokki ja ymmärrän hyvän ruuan päälle. Nyt sitten yhtäkkiä kun en enää syökkään lihaa, jää luonnollisesti moni ”hyvä ruoka” syömättä ja moni bravuurini kokkaamatta. Toki useampia ruokia voi tehdä kasvisversioinakin, kuten esimerkiksi lasagne, mutta sitten taas esimerkiksi punaviininen lihapata, possunposkipata tai serranon kinkku on sellaisia, mitä ei niin vain korvatakkaan kasvisversiolla. Olen itseni kanssa hieman ristiriidassa koko ajan, sillä tiedän tykkääväni esimerkiksi aiemmin mainitun possunposkipadan mausta, mutta en halua syödä sitä enää. En kiellä itseltäni mitään, enkä pakota itseäni olemaan syömättä lihaa, mutta en halua syödä sitä. En tavallaan kaipaa tällä hetkellä niitä lihapatoja, mutta tavallaan joo. Meillä on ollut aina välillä tapana kokoontua vanhempieni luokse herkuttelemaan äitini tekemällä possunposkipadalla, niin loppuuko se tapa nyt sitten tähän? Vai voisinko silloin hyvällä omalla tunnolla syödä possunposkea, vai tekeekö minun sitä edes mieli? Niin, kyse onkin varmaan enemmän siitä, tekeekö mieli, sillä eihän se maailma siihen kaadu jos silloin tällöin lihaa söisikin. Se ajatus vaan tällä hetkellä sen syömisestä on vastenmielinen.

Tästä ateriasta jäisi tätä nykyä lammas pois, mutta couscousia on sen sijaan tullut tehtyä jo useampaankiin otteeseen lihan pois jättämisen myötä.

 

Äitini tekemä possunposkipata on kuulunut niin minun kuin miehenikin suosikkeihin.

Lähipiirin suhtautuminen asiaan yllätti

Olin varautunut siihen, että päätöstämme lihan syönnin lopettamisesta kyseenalaistettaisiin tai epäiltäisiin. Yllätyksekseni lähipiirimme on suhtautunut yllättävän kannustavasti ja positiivisesti tähän. Meidän päätös tästä lihattomuudesta tuli juuri ennen uutta vuotta ja meidän oli tarkoitus illallistaa uuden vuoden aattona appivanhempieni luona. Päivää ennen uutta vuotta, appivanhempieni ja muutaman muun sukulaisen ollessa käymässä meillä, anoppi kuiskutteli korvaani että voidaanko me syödä vuohenjuustoa. Minua alkoi hieman naurattamaan tuo kuiskuttelu, enkä ollut ihan varma, että kuiskutteliko anoppi sen vuoksi että hän ajatteli meidän haluavan pitää asian salaisuutena, vai halusiko hän itse olla puhumatta asiasta isoon ääneen. Ja totuushan on se, että meitä ehkä jopa oikeasti hieman nolostutti kertoa, että niin, mehän emme syö enää lihaa. En sano tätä sillä, että siinä oliis mitään noloa, päinvastoin. Mutta ehkä lähipiirin reagtiot silti hieman jännitti. Uuden vuoden illallinen kuitenkin peruuntui aivan muista syistä, mutta olisimme kyllä anoppilassa syöneet kalaa ja äyriäisiä, niinkuin yleensä uutena vuotena, lihapuoli olisi vain jäänyt syömättä.

Välillä kuitenkin törmään siihen, että lihattomuutemme on ollut isompi ongelma muille kun meille itsellemme, esimerkiksi nyt menneenä viikonloppuna, kun appiukkoni halusi grillata. Itseasiassa mainittakoon, että mieheni söikin hieman chorizoa. Hän ei halua syödä lihaa ihan omasta tahdostaan, mutta silloin tällöin kodin ulkopuolella sallii sen itselleen, kuten nyt viime lauantaina. Minä en kuitenkaan halunnut lihaa ollenkaan ja sehän appiukkoa kovasti  mietityttikin sitten, että mitä oikein sitten syön kun muut grillaa. No, kyllä sain vatsani ihan täyteen juustolla, leivällä ja sipsilläkin, hahah. Eihän tuo minun ruokani sen ravintorikkaampi ollut, että ei sen puolin, mutta kyllä sillä yhtälailla vatsan täyteen sai.

Entäpä sitten lapset, mitäs ne syö?

Moni varmasti miettii, että mites meidän lasten ruokavalion kanta? He syövat samaa ruokaa kuin mekin, mutta syövät myös lihaakin kodin ulkopuolella. Olen tehnyt heille myös kanakastiketta kotonakin (kun taapero oli sitä pyydellyt), mutta eipä se sitten kuitenkaan sen paremmin uponnut kun muutkaan ruuat viimeaikoina.

Me kyllä syömme kananmunaa, kalaa ja äyriäisiä, sekä maitotuotteita. Kuitenkin, kaikkia näitäkin vähemmän kuin aikaisemmin. Maitotuotteita olemme vähentäneet huomattavasti ja iste esimerkiksi olen kahvimaidon vaihtanut kauramaitoon, sekä jugurtit ovat nykyään kasvipohjaisia. Tässäkin asiassa kelkka kääntyi hieman yllättäen, sillä asenteeni kasvipohjaisiin maitotuotteiden korvikkeisiin on aikaisemmin ollut hieman eri. Ei siitä ole kauaakaan, kun instagramissakin kerroin meidän juovan ihan lehmänmaitoa, kun ollaanhan me itsekin sillä kasvettu. Nyt kuitenkin ajatukseni asian suhteen ovat hieman muuttuneet. Mielipidettään ja ajatusmaailmaansa kun saa aina muuttaa.

En ainakaan tällä hetkellä ole halukas noudattamaan vegaanista ruokavaliota, vaikka toki osa ruuistamme on täysin vegaaneja. En kuitenkaan ala vannommaan mitään, sillä koskaan ei tiedä mihin se ajatusmaailma tästä vielä muuttuu. Ehkä ensi vuonna olenkin vegaani, tai sitten ahmin lihaa kaksin käsin. 🙂

Tälläisiä ajatuksia minulla siis aiheen tiimoilta. Kuulisin mielellänne myös muiden ajatuksia aiheesta, oli ne sitten puolesta tai vastaan tai mitä ikinä. Olisi kiva myös kuulla muiden kokemuksia lihattomuudesta ja parhaat vegereseptit myös saa laittaa jakoon!

Ja postaukseen liittyen tulee vielä myöhemmin toinen osa, jossa kerron enemmän kokemuksia asiaan liittyen, eli miten se on vaikuttanut omaan oloon ja mikä on ollut vaikeinta/parasta ruokavalion muutoksessa.

Ps. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @karlakivimaki